Helsinki Samba Carnaval
Vastaajana tiedottaja
Kirsi Salo.
Terve, missä vaiheessa mennään festivaalin valmisteluissa juuri nyt?
Terve, hyvässä vauhdissa ollaan. Tapahtumapaikat on varattu, ja ohjelmarunko lyödään lukkoon heti pääsiäisen jälkeen. Sambakoulut aloittivat kulkueidensa suunnittelun jo viime vuoden puolella, ja nyt pukuja ommellaan ja lavastevaunuja rakennetaan jo täyttä häkää. Sambas de Enredo -karnevaalilevyn äänitykset on tehty, ja levy ilmestyy toukokuun alkupuolella
Mikä on työläintä festivaalin järjestämisessä?
Sambakulkueen rakentaminen vie tuhansia työtunteja, ja sambakoululaiset tekevät kaiken itse. Yhden fantasia-asun ompeleminen voi kestää yli 50 tuntia. Järjestäjän näkökulmasta työlästä on esiintyjien organisointi. Helsinki Samba Carnavaliin osallistuu yhteensä noin tuhat ihmistä kuudesta eri sambakoulusta ja useista muista ryhmistä. Kaikkien osallistujien informointi ja hallinta on melkoinen vyyhti. Myös rahoituksen hankinta on työlästä joka vuosi.
Mistä olette tänä vuonna erityisen ylpeitä?
Siitä, että HSC järjestetään jo 17. kertaa!
Koetteko muut festivaalit kilpailijoinanne vai teettekö kenties yhteistyötä?
Emme koe muita festivaaleja kilpailijoiksi, koska Suomesta ei löydy toista tämän tyylistä tapahtumaa. Teemme mielellämme myös yhteistyötä muiden kaupunki- ja etnofestareiden kanssa. Tänä vuonna esiinnymme esimerkiksi Pietarin karnevaaleilla toukokuussa, ja Helsingissäkin on tiedossa jo osallistuminen katukarnevaaliin ennen kesäkuun omaa päätapahtumaamme.
Jos aletaan haaveilemaan ja unohdetaan raha niin kenet haluaisitte esiintymään festivaalillenne ja miksi?
Olisi mahtavaa saada jokin brasilialainen tähtibändi soittamaan brasilialaista pop-musiikkia. Iso lava tai teltta Rautatientorille tai Senaatintorille houkuttelisi tapahtumaan lisää yleisöä, ja sitähän me haluamme, koska sambaaja saa energiansa yleisöstä! Todella hienoa olisi myös saada kulkueeseen ryhmä jostakin brasilialaisesta sambakoulusta näyttämään Brasilian mallia.
Tarjokkaita talkoohengessä olisi maailmalta tulossa, mutta rahoituksen puute puolin ja toisin on ongelma. Maineemme on kyllä kiirinyt kautta Euroopan aina Afrikkaan asti, puhumattakaan Brasiliasta, jossa suomalaiset sambistat tunnetaan jo monessa sambakoulussa.
Mitä odotuksia teillä on tämän vuoden festivaalia kohtaan?
Toiveikas katse kohdistuu taivaalle: kun vain ei sataisi. Toivottavasti fiilis ja meininki ovat yhtä hyviä kuin ennenkin.
Onko ulkomaalaisten festivaalikävijöiden määrä noussut viime vuosina festivaalillanne?
Vakiokävijöitä on viitisenkymmentä. Viime vuonna mukana oli kaksi ruotsalaista ryhmää, joista toinen on tulossa tänäkin vuonna esiintymään karnevaaleille. Katujen varsille kerääntyvästä yleisöstä osa on tietysti ulkomaisia turisteja, ja heidän määrästään on vaikea esittää arvoita.
Mieleenpainunein sattuma/tapaus/kommellus vuosien varrelta?
Yhtenä vuonna satoi jopa rakeita kesken kulkueen, mutta se ei vauhtia hidastanut.
Kuinka monta ihmistä festivaali työllistää?
Palkallisena on ainoastaan tuottaja. Hänen lisäkseen karnevaaliorganisaatiossa on kymmenkunta vapaaehtoista, ja toinen mokoma vapaaehtoisia avustajia huolehtii kulkuepäivänä järjestyksestä, kun suurin osa karnevaaliorganisaattoreista bailaa itse kulkueessa.
Jos lasketaan mukaan vielä sambakoululaiset, jotka vapaaehtoisesti säveltävät kulkuelaulut, ompelevat puvut ja rakentavat vaunut, talkootyöläisiä on satoja.
Mitä haluat sanoa ihmisille, jotka ovat tulossa festivaalillenne?
Tervetuloa nauttimaan showsta, jollaisen voi Suomessa nähdä vain kerran vuodessa! Suuren katukarnevaaliparaatin lisäksi kannattaa kokea myös unohtumattomat lopetusbileet ja ilta-show. Tapahtumatiedot löydät osoitteesta
http://www.samba.fiwww.samba.fi.